Teknologia ei pelasta ympäristöongelmilta

Jyrki Kasvi kirjoittaa Yleisradion blogissaan robotisaatiosta. Kirkkain silmin hän maalaa eteemme kuvaa uudesta uljaasta automaattisesta tulevaisuudesta, jossa ihminen on vapautettu työn tekemisen taakasta. Siirtyminen robottiyhteiskuntaan on hänen mukaansa vääjäämätön; joko hyväksymme sen tai itkemme ja hyväksymme. Eiväthän luddiititkaan onnistuneet tuhoamaan kehruu-Jennyjä. Vastarinta on turhaa, sanoisivat Star Trekin tunteettomat borgit.
Hurmioituneilla teknologiafantasioilla on pitkät perinteet. Kasvin kirjoitus muistuttaakin robottifantasioiden kulta-ajan, 1950-luvunvisioita, joissa autot lentävät, talot puhuvat isännilleen ja robotit imuroivat emäntien puolesta. Kasvin kirjoitus on malliesimerkki teknologiauskosta. Aikamme taipumuksena on ajatella, että tieteen avulla ihminen keksii ratkaisut kaikkiin ongelmiin. Esimerkiksi lääketieteen voittokulkua tutkimalla voi helposti saada sellaisen käsityksen, että ihminen tulee ennemmin tai myöhemmin voittamaan kaikki sairaudet. Kun tutkii tietotekniikan kehitystä, tulee luonnollisesti siihen käsitykseen, että tekoäly korvaa vajavaisen ihmisen puutteet ennemmin tai myöhemmin.
Ympäristöongelmat ovat tiedeuskon sokea piste. Ilman lääketieteen huikeaa kehitystä ihmiset eivät eläisi säännönmukaisesti lähes satavuotiaiksi. Tieteen ansiosta planeetallamme on yli seitsemän miljardia luonnonvarojen kuluttajaa. Ilman fossiilisten polttoaineiden hyödyntämistä ilmakehä ei uhkaisi nyt lämmetä sivilisaatioiden kestokyvyn yli. Aiheuttamamme sukupuuttoaalto johtuu sekin teknologian tuomista mahdollisuuksista hyödyntää luonnonvaroja ja muita eliölajeja. Ilman petrokemiaa emme olisi keksineet muoveja, jotka nyt täyttävät meriämme. Ilman ydinfysiikkaa ei Tshernobylin ja Fukushiman onnettomuuksia olisi tapahtunut. Tietoliikenne- ja viestintäteknologia mahdollistaa tietoyhteiskunnan, joka nielee valtavia määriä energiaa. Listaa voisi jatkaa loputtomiin.
Tieteen edistyksellisyyteen uskova on tietenkin kärkäs väittämään, että tiede ratkaisee syntyneet ympäristöongelmat. Usko elää vahvana, vaikka minkäänlaista näyttöä tästä ei ole. Teknologia ei pelasta ympäristöongelmilta, se aiheuttaa niitä. Ihmisten määrä lisääntyy, kasvihuoneilmiö voimistuu, meret täyttyvät muovista, lajisto köyhtyy, metsäkato leviää. Teollisuus toki ottaa myöhästyneitä, haparoivia askeleita kohti energiatehokkuuden parantamista ja ekologisempia prosesseja ja materiaaleja, mutta ns.rebound-ilmiö vie niidenkin hyödyt. Yhtäällä säästyvä energia yksinkertaisesti kulutetaan toisaalla.
Tiedeuskoisissa utopioissa korostuu aina ihmisen rationaalisuus, älykeskeisyys. Robotti siivoaa rationaalisen tulevaisuuden ihmisen kodin, sillä eihän järkevä ihminen toki tuhlaa aikaansa siivoamiseen. Tulevaisuuden jääkaappi tilaa ruoat itse ruokakaupasta, koska eihän järkevä ihminen viitsi ravata ruokakaupoissa. Tulevaisuuden koti säätää itse lämpötilansa, jotta ihmisen ei tarvitse. Tulevaisuuden ihmisellä on aina parempaa tekemistä kuin viettää arkista elämää tylsine ja toistuvine tehtävineen. Tulevaisuuden ihminen on näissä visioissa kuin pyörätuoliin sidottu Stephen Hawking, puhdas mieli ilman ruumiin rajoitteita.
Teknologiatutkija Mika Pantzar on havainnut, että teknologiauskoisten tulevaisuusvisioiden taustalta löytyy usein eräänlaista kartesiolaista ajattelua. Ihmisen toiminnot ajatellaan toisistaan erillisiksi, mielen ja ruumiin toiminnoiksi. Vastaavasti ihmisen ja luonnon toiminnot nähdään toisistaan erillisinä prosesseina. Kartesiolaisessa ajattelussa valtasuhde on aina selvä, mieli hallitsee ruumista ja ruumis tottelee. Samoin ihminen kaikessa rationaalisuudessaan hallitsee luontoa. Samaa hierarkkista ajatusperinnettä edustavat patriarkaalisuus ja kolonialismi. Luomakunnan huipulla häärii rationaalinen länsimainen mies...
Yksinkertainen selitys sille, miksi ympäristökatastrofi pahenee vaikka tiedämme hyvin ympäristöongelmien syyt, on se että ihminen ei loppujen lopuksi ole erityisen rationaalinen olento, ainakaan oman käytöksensä suhteen. Vaikuttaa siltä, että säästeliäisyys ja kohtuullisuus eivät ole ihmiselle lajityypillisiä hyveitä. Jos ihmiset olisivat rationaalisia olentoja, syntyvyys olisi viimeistään 80-luvulla vähentynyt kaikkialla maailmassa sellaiselle tasolle, että tuleville sukupolvillekin jäisi mahdollisuudet elämään. Lentomatkustaminen olisi kielletty ja lihaa saisi syödä vain erikoisluvalla. Katumaastureita tuskin olisi koskaan hyväksytty liikenteeseen. Pakkausmuovit olisi kielletty jo aikoja sitten. Vaikuttaa siltä, että ihminen käyttää aina niin paljon energiaa, materiaaleja ja ruokaa kuin pystyy. Ihmisen suvunjatkamisvietti ilmeisesti ylittää lajinsäilytysvietin, ja hedonistinen nautinnontavoittelu houkuttelee enemmän kuin rationaalinen tulevaisuuden rakentaminen. Sinne missä on ylijäämää, syntyy kulutusta.
Millainen tulevaisuus meitä sitten odottaa? Tulevaisuuden ennustaminen on tunnetusti vaikeaa. Historian opiskelu sen sijaan antaa perspektiiviä, jonka avulla erilaiset tulevaisuuskuvitelmat näyttäytyvät oikeassa valossa. Kun kuvittelee eteensä ajan ennen öljyn, kivihiilen ja uraanin käyttöönottoa, ei ole kovin vaikea kuvitella maailmaa, jossa niitä ei enää ole käytettävissä. Kovin vaikea ei ole myöskään päätellä, että se maailma ei ole kovin kaukana tulevaisuudessa. Tulevaisuuden uljas siivousrobotti hyytyy viimeistään siinä vaiheessa, kun aurinko menee pilveen tai tuuli tyyntyy. Loput tomuista luuditaan perinteisesti lihasvoimin.
---
(Julkaistu uusisuomi.fi Puheenvuorossa 12.12. 2013)

Kuka painaisi jarrua?

Julkaistu uusisuomi.fi Puheenvuorossa 12.12. 2013

Kuvittele itsesi istumaan täpötäyteen bussiin. Katselet muiden matkustajien tavoin ikkunasta ulos. Yhtäkkiä huomaat, että parin sadan metrin päässä tie päättyy pystysuoraan jyrkänteeseen. Päättelet, että kuski varmasti näkee jyrkänteen myös. Mutta vauhti ei hiljene. Jyrkänne tulee lähemmäs. Huudatko kuskille vai tyydytkö katsomaan ikkunasta ulos?
41 vuotta sitten Rooman Klubina tunnettu herrakerho tilasi raportin ihmiskunnan tulevaisuudennäkymistä. Jo tuolloin välkyimmille oli päivänselvää, että väestönkasvu ja rajallisten luonnonvarojen kuluttaminen johtaisivat ennen pitkää tilanteeseen, jossa talous ylittää planeetan ekologisen kantokyvyn. Raporttia on sittemmin täsmennetty monta kertaa, mutta sen perussanoma ei ole muuttunut.
25 vuotta sitten James Hansen osoitti Yhdysvaltojen edustajainhuoneelle osoittamassaan raportissa, että maapallon ilmakehä lämpenee ennennäkemätöntä vauhtia. Ihmiskunnan tuottamat kasvihuonekaasupäästöt tiedettiin syylliseksi jo tuolloin. Kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC perustettiin ja Kioton sopimuksessa sovittiin päästövähennyksistä. Keksittiin päästökauppa ja ilmastonsuojelu.
Kuusi vuotta sitten IPCC julkaisi neljännen arviointiraporttinsa, joka sisälsi myös ohjeita päättäjille. Lyhyesti sanottuna viesti oli, että viimeinen mahdollisuus turvata ihmiskunnan tulevaisuus oli käsillä. Päästöjä oli tarkoitus leikata kaikkialla välittömästi ja paljon.
Rooman Klubin julkaiseman Kasvun Rajat -raportin julkaisun jälkeen ihmiskunnan väkiluku on lähes kaksinkertaistunut 3,8 miljardista 7,1 miljardiin. Kun vuonna 1972 vain noin 36 prosenttia väestöstä asui kaupungeissa, on vastaava luku nyt yli 50 prosenttia. Bruttokansantuote henkeä kohden on myös kaksinkertaistunut. Hiilidioksidipäästömme ovat yli kaksinkertaistuneet.
Hansenin palopuheen jälkeen polttomoottorikäyttöisten autojen määrä maailmassa on kaksinkertaistunut. Maailman kokonaisöljyntuotanto on kasvanut noin kolmanneksella. Uusiutumattomilla energianlähteillä tuotetun energian kulutus on lähes kaksinkertaistunut.
IPCC:n neljännen raportin julkaisun jälkeen maailman lihankulutus on kasvanut yli 15 prosenttia. Lentomatkoja tehdään nyt enemmän kuin kuusi vuotta sitten. Asuntojen ja autojen koko on kasvanut. Edes kaikkein turhimpina pidetyt ja helpoimmin korvattavat kulutuksen muodot eivät ole menettäneet suosiotaan, päinvastoin.
Ilmakehän keskilämpötila tulee nousemaan 6-10 Celsiusastetta tällä vuosisadalla, eikä nousu tule pysähtymään siihen. Lämpötilan nousun seurauksena kuivuudet, myrskyt, tulvat ja merenpinnan nousu ajavat jopa miljardeja ihmisiä kodeistaan. Pakolaisvirrat tulevat olemaan valtavia. Ruoka kallistuu, olojen epävakaus lisääntyy joka puolella. Nyt syntyvä sukupolvi tulee kuluttamaan elinaikansa resurssisodissa.
41 vuotta on kulunut siitä, kun bussin ensimmäiset matkustajat näkivät tien loppuvan jyrkänteeseen. Nyt jyrkänne on enää parinkymmenen metrin päässä, ja vauhti on kaksinkertaistunut. Jos kuski nyt painaisi jarrut pohjaan, bussi saattaisi vielä pysähtyä ennen jyrkännettä. Ehkä.
Onkohan tällä bussilla kuljettajaa lainkaan?

---
(julkaistu Uusisuomi.fi puheenvuorossa 11.2. 2013)

Myrsky ja miten siitä selvitään

Jos ihmiskunta itse aiheuttamastaan myrskystä selviytyy, se muuttuu siinä prosessissa joksikin toiseksi. Nykyisiltä ominaisuuksiltaan ihminen on kelvoton nykyisen populaation edellyttämään käytökseen. Emme näe toistemme kärsimystä, emme ymmärrä tekojemme seurauksia emmekä kunnioita mitään. Tällaisella lajilla ei ole selviytymisen edellytyksiä. Mutta mikä ihmisen ominaisuuksista sitten on johtanut tähän tilanteeseen? Yksityisomaisuuden muuttaminen vallitsevaksi omistuksen muodoksi vai teknologian huima kehittyminen? Kummatkin ovat nivoutuneet erottamattomaksi osaksi homo sapiensia, eikä se olisi sama laji ilman niitä. Mutta toisesta meidän on luovuttava.

Lovelock ja Linkola, lopun airuet

Modernin ilmastotieteen isä James Lovelock on yksi aikamme kunnioitetuimmista tieteen tekijöistä. Parhaiten hänet tunnetaan geo- ja biotieteiden rajoja 1970-luvulla rikkoneesta Gaia-hypoteesistaan, jonka mukaan planeetta Maa on itsesäätelyyn kykenevä organismi, ja kaikki elämä planeetallamme on kytköksissä toisiinsa, samalla tavalla kuin yksittäisen ihmisen solut ovat toisistaan riippuvaisia. Nyttemmin Gaia-teoriana tunnettu ajatusrakennelma syntyi, kun Lovelock havaitsi ettei perinteinen maantiede kyennyt selittämään tiettyjä planeetan toimintoja.

Yksi todiste Gaia-teorian paikkansapitävyydestä oli havainto, jonka mukaan Maan merien suolapitoisuus on pysynyt lähestulkoon samana koko sen ajan, jonka elämää on planeetalla esiintynyt, viimeiset kolme miljardia vuotta. Koska joet jatkuvasti tuovat ylänköalueilta maa-ainesta meriin, suolapitoisuuden pitäisi kasvaa jatkuvasti. Suolapitoisuus ei kasva, koska ravintoketjun ansiosta meristä siirtyy jatkuvasti ravinteita takaisin ylänköalueille. Mikrobit syövät ravinteita, plankton syö mikrobeja, kalat planktonia, ja nisäkkäät kaloja. Tämä kiertokulku pitää huolen siitä, että merien suolapitoisuus pysyy siinä eläville lajeille suotuisana.

Erikoista Lovelockissa on hänen moni- ja ylitieteellinen asenteensa. Lovelock on kritisoinut perinteistä tiedettä reduktionismista, eli tapaa katsoa ilmiöitä pelkästään yhden tieteenalan näkökulmasta. Tämä näkökulma tuottaa vastaavasti aina kulloisellekin tieteenalalle tyypillisiä tuloksia, ja siten rajoittaa tieteen näkökulmaa ja keskustelumahdollisuuksia. Esimerkiksi biologi ja kyberneetikko saattavat molemmat tutkia elämää, mutta määritellä sen täysin eri tavoin. Aivan kuten meriä, eliöstöä ja suolapitoisuutta ei voida tarkastella toisistaan erillään, ei elämääkään voida katsoa vain yhdestä näkökulmasta. Reduktionismin sijaan tieteessä tarvitaan holismia.

Holismin lisäksi Lovelock nostaa jalustalle intuition. Esimerkiksi kauneuden kokeminen kertoo Lovelockille siitä, että ihmisellä on jonkinlainen myötäsyntyinen ominaisuus, jolla hän ymmärtää vahingollisten ja myönteisten asioiden eron ajattelematta asiaa analyyttisesti. Katsoessamme koskematonta erämaata koemme kauneuden ansiosta mielihyvää, ja pyrimme automaattisesti suojelemaan maisemaa, joka on tuottanut mielihyvää. Katsoessamme hakkuuaukeaa, koemme yleensä negatiivisia tunteita. Koska kauneuden kokemisella ei ole välittömästi itsesuojeluun liittyvää tarkoitusta, se ei sovi yksinkertaiseen darwinistiseen näkemykseen siitä, että yksilö toimii aina oman itsensä edun mukaisesti, ja pitää muiden etua toissijaisena. Eliöt kykenevät siis jonkinlaiseen altruismiin.

Viimeisimmän kirjansa Lovelock julkaisi vuonna 2006. Siinä yli 90-vuotias tiedemies kirjoittaa vakavissaan uhkasta, jonka ihminen aiheuttaa koko planeetalle. Ihmisen aiheuttama sukupuuttoaalto, metsäkato, fossiilisten polttoaineiden polttaminen ja liikakalastus ovat suistaneet jo planeetan itsesäätelymekanismit raiteiltaan. Vaikka Maa on ‘elämänsä’ aikana kokenut niin meteoriittien törmäyksiä kuin auringon säteilyvaihteluita ja Maan kiertoradan epäsymmetrisyydestä johtuvia jääkausiakin, ihmisen aiheuttama muutos saattaa olla sille liikaa. Poikkeuksellisen ihmisen aiheuttamasta globaalista muutoksesta tekee toisaalta sen nopeus, toisaalta sen laajuus. Koska yli puolet Maan pinta-alasta on joko rakennettua asuinympäristöä tai maanviljelyllä yksipuolistettua kasvillisuutta, ei planeetan itsesäätelymekanismi ole enää entisessä terässään.

Lovelock varasi kirjassaan “Gaian kosto” itselleen tittelin planeetan lääkäri. Tällä hän halusi osoittaa huolensa Maan tulevaisuudesta, ja ehdotti joitakin tapoja, joilla tulevaisuus voitaisiin turvata. Ihmisväestö tulisi Lovelockin mukaan sijoittaa mahdollisimman tiiviisti rakennettuihin kaupunkeihin, jotka eivät saisi viedä kolmasosaa enempää planeetan pinta-alasta. Toinen kolmasosa varattaisiin tehomaataloudelle, ja loput jätettäisiin Äiti Maalle, täysin koskemattomaksi luonnonympäristöksi. Tämä saattaisi mahdollistaa planeetan itsesäätelyn riittävässä määrin. Energiapolitiikassa Lovelock luottaisi ydinvoimaan siirtymäkauden ratkaisuna, ja vähättelee yleistä käsitystä ydinvoiman haitallisuudesta ja vailla todellisuuspohjaa olevaksi.

Kalastaja Pentti Linkola saattaisi allekirjoittaa Lovelockin ohimennen heittämän vertauksen ihmisestä planeetan syöpänä. Samalla tavalla kuin syöpä on kehon omaa kudosta, joka on kääntynyt kuluttamaan tervettä kudosta, syömään omia elinehtojaan, on ihminen viemässä jälkeläisiltään tulevaisuuden. Siinä missä Lovelock varovaisesti ehdottelee maailmalle kasvissyöntiä, lentoliikenteen kieltämistä ja autoilun rankkaa vähentämistä, Linkola menee äärimmäisyyksiin. Hän on jo kauan tarjonnut ekologiseen katastrofiin ratkaisua, joka on teknologian täydellinen kieltäminen. Linkola lopettaisi myös väestönkasvun yksinkertaisesti tuhoamalla liian väestön. Linkolalaisessa maailmankatsomuksessa kehitys ei ole positiivinen asia, vaan tuhoava voima, josta tulee päästä eroon.

Linkola vääntää itsensä humanismin irvokkaaksi peilikuvakseen. Valistusajan perintönä olemme saaneet ihmisoikeus -nimisen käsitteen, ja kuvitelman siitä, että ihminen on luomakunnan kruunu. Länsimaisen katsantokannan mukaan jokainen elämä on arvokas, ja ihmisen pyrkimyksenä tulee olla elämänlaatunsa parantaminen. Mukavuudenhalu on uusi epäjumala, elämän helppous menestyksen ulkoinen tunnusmerkki. Vaivattoman elämän taakse on kätketty loputon luonnon riisto, joka lopussa kääntyy meitä itseämme vastaan.

Vain puolitoista vuotta tulevaisuudennäkemyksiltään varovaisen positiivisen kirjansa julkaisun jälkeen Lovelock oli brittiläisen Guardian-lehden otsikoissa. Haastattelussa Lovelock totesi yksikantaan että aika vaikuttaa tulevaisuuteen oli jo mennyt. Ilmastonmuutokseen ja väestönkasvuun olisi pitänyt reagoida jo 1960-luvulla, sillä nyt on jo liian myöhäistä. Ilmaston energiamäärän kasvu ruokkii Lovelockin mukaan jo itseään positiivisten palautekehien kautta, ja planeetan keskilämpötilan nousua ei voida enää pysäyttää. Ihmiskunta tulisi tämän vuosisadan aikana kuolemaan sukupuuttoon elinolojen huvetessa ilmastonmuutoksen seurauksena. Planeetta Maa tulisi tosin jatkamaan elämäänsä kauan ihmisen jälkeenkin. Lovelockin viesti oli selvä: "Nauti elämästä vielä kun voit".